Jarkko Ahola - Vain Kotka Lentää Aurinkoon
Jarkko Ahola Vain kotka lentää aurinkoon -kiertueelle loka-marraskuussa
Viime syksynä upean Metallisydän -albumin julkaissut Jarkko Ahola lähtee yhdeksän keikan Vain kotka lentää aurinkoon -kiertueelle lokakuun lopussa. Konserttien lipunmyynti alkaa tänään.
Elämäni biisi -ohjelmassa hurmannut rocktenori odottaa syksyn esiintymisiä jo innolla:
”Koronan hiljentämä kevät ja samoissa höyryissä alkanut kesä on kasvattanut nälkää päästä
esittämään elävää musiikkia oikealle yleisölle. Syksyn Kotka lentää aurinkoon -kiertue jatkaa seikkailujani musiikin parissa: jotain tuttua, jotain uutta, jotain suurta, jotain pientä - pääasia että jotain hyvää ja täysillä tehden. Olen aina pyrkinyt esittämään kuulijoilleni kaikenlaista musiikkia itseni ja bändini näköisinä versioina moninaisia tunnelmia luoden. En malta odottaa, että pääsen jälleen lavalle yleisöäni viihdyttämään. Nautitaan rauhallisesta kesästä ja otetaan sitten syksyllä kunnon annos musiikkia elämiämme sulostuttamaan!”
Vain kotka lentää aurinkoon -kiertue
La 24.10. Järvenpää-talo, Järvenpää
Su 25.10. Kulttuuritalo Helsinki
Pe 30.10. Logomo, Turku
La 31.10. Kuusankoskitalo, Kouvola
Pe 6.11. Paviljonki, Jyväskylä
La 7.11. Verkatehdas, Hämeenlinna
Pe 13.11. Sibeliustalo, Lahti
La 14.11. Mikaeli, Mikkeli
Pe 20.11 Club Teatria, Oulu
Konsertit klo 19.00
Liput alk 33,50€
Katso paikkakuntakuntaiset lipunmyyntitiedot osoitteesta http://www.warnermusiclive.fi.
JARKKO AHOLA
Jarkko Ahola tuli aikoinaan tunnetuksi Teräsbetonin laulaja-basistina ja biisinkirjoittajana. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Ave Maria – Joulun klassikot (2012) on myynyt tuplaplatinaa ja myös sitä seuranneet levyt Suojelusenkeli - Joulun klassikot 2 (2014) ja Romanssi (2016) ovat myyneet platinaa ja kultaa. Rock-tenorin omia biisejä sisältävä albumi Mä tuun suo luo julkaistiin keväällä 2018 ja se nousi suoraan Suomen virallisen listan sijalle 2. Miehen viimeisin, syksyllä 2019 julkaistu Metallisydän-albumi sisältää sekä suomen- että englanninkielisiä rock-klassikoita. Ahola on yhdessä Waltteri Torikan kanssa esiintynyt täydelle Hartwall Arenalle jo kolmena vuotena peräkkäin.
http://www.warnermusiclive.fi
http://www.facebook.com/warnermusiclive
http://www.instagram.com/warnermusiclive/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































